Sanahelinää

Sanahelinää

Kirjahylly
Helhovi 10.10.2018
Kaikki kirjahyllyt

Håkan Nesser: Elävät ja kuolleet Winsfordissa (Tammi, 2018) ”55-vuotias siisti nainen, häneen luotetaan, varsinkin, jos hänellä on koira.” Näin miettii Marie Anderson ajaessaan halki Euroopan Castor-koiransa kanssa. Hän ajaa kauas kaikesta tapahtuneesta, kauas kaikesta entisestä. Hän on päättänyt elää kauemmin kuin Castor, koska se on oikein koiraa kohtaan. Matka päättyy Englantiin, nummien keskelle pieneen kaupunkiin, josta hän vuokraa mökin vuodeksi. Ei puhelinta, ei nettiä, vain Marie ja koira, kyläläisille hän esittäytyy kirjailijaksi, joka on työstämässä uutta romaania.  Marie käy mielessään läpi elämäänsä, sen kulisseja ja sitä, mitä on ollut niiden takana. Suru ja kuolema on kulkenut mukana lapsuudesta asti. Apeuden takana lymyää kuitenkin myös onnen tunnetta, onnea siitä, että on viimein tehnyt itsenäisen päätöksen ja ottanut haltuun oman elämänsä, huolimatta siitä, että sen loppu lähestyy. Castor on nimittäin jo aika vanha koira.  Välillä Marie horjuu päätöksessään. Kyläläiset ovat mukavia, kukaan ei tunne häntä, hän saa läheisen ystävän, johon voisi rakastuakin, jos olisi aikaa. Nummimaisema on upea, vaeltaminen rauhoittaa mieltä. Välillä tosin sattuu outoja asioita, kuollut fasaani ilmestyy ovelle kuin tyhjästä, ja välillä häntä tuntuu seuraavan outo mies. Lopulta kotiinpaluu alkaa tuntua yhä paremmalta ajatukselta. Lukija voi todella nautiskella Nesserin tekstistä. Hänen tyylinsä on korutonta, pohdiskelevaa, mutta sujuvaa, niin että tarina kulkee eteenpäin koko ajan. Marien melankolian ja kyläläisten rennon pubijutustelun kontrasti korostaa sitä, miten kaukana heidän maailmansa ovat toisistaan. Nummimaisemat elävät mukana. Välillä Marien mietteet ovat herkullisen ironisiakin. Tämä oli kirja, jonka en olisi halunnut loppuvan ollenkaan. Eikä varsinkaan niin, kuin se sitten loppui. Ainakin minä elin niin vahvasti Marien mukana, että toivoin hänen löytäneen onnen ja päässeen pakoon.  Håkan Nesser tunnetaan erityisesti Van Veeteren –dekkareistaan. Hänen uudempi tuotantonsa ei ole varsinaisia dekkareita, ne voisi määritellä kirjoiksi rikoksesta tai psykologisiksi rikosromaaneiksi. Olosuhteita, jotka ovat rikokseen johtaneet, tuodaan esiin henkilöiden, heidän tunteidensa ja ajatustensa kautta. Todellisuus on aivan muuta kuin pinnalta näyttää, asiat keriytyvät auki vaivihkaa tarinan mukana, ja lanka johtaa yllätyksiin, kun salaisuudet paljastuvat. Äärimmäiset teot ovat seurausta kuplan puhkeamisesta. Niihin päädytään loogisen tapahtumien kulun mukana, kun tunteiden ja normien padot vihdoin murtuvat. Kerronnan jännite pysyy vireillä loppuun saakka, vaikka mitään voimakkaita toimintakohtauksia ei juuri ole.