Tänä yönä nukut levottomasti

Michael Butoria (14.9.1926 – 24.8.2016) on pidetty yhtenä ranskalaisen "uuden romaanin" merkittävimmistä tekijöistä, vaikka hän itse pitkään vastustikin kuulumistaan kyseiseen ryhmään. Romaani Tänä yönä nukut levottomasti (Otava 1967, suom. Leena Pasanen) on Butorin tunnetuin teos. Siinä kuvataan päähenkilöä hänen junamatkallaan Pariisista Roomaan. Kerrontaratkaisu romaanissa on omintakeinen, sillä kertoja puhuttelee koko ajan "sinää". Arvostelevassa kirjaluettelossakin kehuttiin: "Monitahoinen ja teknillisesti valmis teos, jossa kokeellisuus ei ole vaikeaselkoista eikä hämärää. Myös Rooma-Pariisi matkahavaintojen linjalla oivallista työtä." Butor sai romaanista Renaudot-palkinnon 1957. "Täältähän sinä lähdit, juuri tästä vaununosastosta; tuossa on tuo harmaatukkainen mies syventyneenä karkeaan mustaan kluuttiin sidotun kirjan lukemiseen, hän, joka istui sinua vastapäätä punakkaihoisen, äärimmäisen siististi puetun naapurinsa vieressä, jolla on pienet, saaliinhimoiset kalan silmät; tuossa istuu tuo pappi ikkunan vieressä ja koettaa jälleen turhaan keskittyä rukouskirjaansa."