Öitä ja päiviä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.
Aikalaisarvio 1 | Aikalaisarvio 2

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1975

Teosarvio

Tyypillinen neuvostoliittolainen sotaromaani: hiljainen, mietiskelevä, suuria sankareita ja sankaritekoja kaihtava. Kuitenkin se on juuri sotakirja mitä suurimmassa määrin. Sodan todellisuus heijastuu siinä vain paljon syvemmältä kuin esimerkiksi meikäläisessä sissipartioepiikassa.
Simonov kertoo tutulla "viileällä" tavallaan Stalingradin ratkaisutaisteluista, toisen maailmansodan käännekohdasta, "mitään siihen lisäämättä tai siitä pois jättämättä". Hänen kertomuksensa voima on sen rehellisyydessä, tekisi mieli sanoa epäkaupallisuudessa. Hän ei keikaroi suurilla tunteilla vaan osoittaa niiden voiman käytännössä, hän ei mässäile julmuuksilla mutta ei välttelekään niitä. Hänen sotansa ja vaikkapa sankarinsakin ovat liian tosia ollakseen "suuria", myyvällä tavalla suuria. Siksi he ovatkin todella suuria.