Reissutyössä

Kirjailijan hidas "omaelämäkerta" jatkuu vaiheesta, jolloin teollisuuskoulu on läpäisty; eräissä aineissa paremmin, eräissä heikommin. Itsekritiikkiä ja ylpeyttä saavutuksesta on molempia. Valmis mestari ei kuitenkaan saa heti titteliään vastaavaa työtä. Kertomuksen kehykset ovat entiset. Vuokraisäntä ja -emäntä eivät esiinny yhtä usein kuin aikaisemmin. Pääpaino on rakentamisessa, varsinkin kun etsimisen jälkeen vastaavan mestarin työtäkin löytyy. Kotipitäjän kansakoulun urakkatarjous ei tule hyväksytyksi, mutta sen myötä käydään taas Taivalkoskella. Samat vanhat maisemat siis. Tampereen lähistöllä rakennetaan osuusliikkeen toimitalo, jonka vastaavana mestarina tekijä aloittaa ammattiuransa. Mielenkiintoista on sodanjälkeisen ajan rakentaminen: ei ole helppoa saada rakennustarvikkeita, heinäaikana maaseudulla ei työmiehiäkään. Tekijällä on elävä kuva tehdystä. Rakennusmiesten sekalaisessa joukossa on eläviä henkilöitä, osa heistä todella lihaa ja verta. Koko prosessi vain edelleenkin käy jokijärveläisten tapaan. Vain jokin tunnusmerkiksi sijoitettu murresana tai muu yksityiskohta erottaa eteläiset henkilöt pohjoisista. Dialogin runsassanainen, koko ajatuskulun selittävä ilmaisu on puhujan "tekopaikasta" riippumatta lähes samanlaista, mikä häiritsee. Elävä ihminen päähenkilö joka tapauksessa on.