Takkinsa värinen mies

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1979

Teosarvio

Urheilu- ja luontoaiheisia novelleja, poikkeuksellisen tarkkaa, punnittua puhetta, jopa pieneen aneemisuuteen asti. Joka tapauksessa novellit ovat harvinaisen mietittyjä, valmiita, ja Pakkanen tavoittaa niissä tavattoman osuvasti eräitä suomalaiskansallisen ajattelutavan perussävyjä. Vaatimus ihmisen rauhanomaisesta rinnakkainelosta itsensä ja luonnon kanssa on tekstin varsinainen punainen lanka, ja tämän rauhan rikkomisen seurauksista Pakkanen piirtää useammankin pelottavan kauhukuvan. Aiheenvalinnan suppeus on kyllä myös sikäli häiritsevää, että novellien ihmiset ovat olemassa vain kuin itseään ja luontoa varten jonkinlaisina kuhankeittäjien kehnoina korvikkeina. Yhteiskunnallinen olento ei Pakkasen ihminen ole ensinkään.