Mummoni ja marsalkka

Trilogiaksi muodostuvan romaanisarjan toinen osa, jossa syttyvä itsenäisyystaistelu ja päättynyt talvisota ovat äärimmäisinä ajallisina rajapyykkeinä. Huolellisemmin ja rikasilmeisemmin kirjoitettu kuin ensiosa. Luistava, siivitetty kynä luo värivoimaisia, vaikuttavia kuvia ja psykologisesti ilmeikkäitä yksityiskohtiakin. Ajankuvaus ja -tulkinta on parasta tässä kirjassa; samoin siihen läheisesti liittyvä kirjailijan eettinen paatos ja yhteiskunnallinen 'julistus'. Lähinnä sitä jotkut kansanihmisten elämän yksityiskohdat. Mannerheimin muotokuva sen sijaan on psykologisesti kaikkea muuta kuin vakuuttava: epäaito ja erheellinen; se on myös henkilökuvana oudon ohut ja harvaviivainen. Jonkin verran se tosin kypsyy ja tulee vakuuttavammaksi kirjan lopussa, mutta vapaussodan ylipäällikkö on kerrassaan epäaito ja karkea karrikatyyri. Joskus tuntuu myös liian selvästi suuren lukevan yleisön kosiskelu kirjan joissakin räikeissä, etten sanoisi mauttomissa yksityiskohdissa. Mutta vitaalisen kirjailijan verevällä, varsin kiintoisalla romaanilla on kuitenkin tuntuvasti enemmän ansioita kuin puutteita. Se on myös merkitsevä lupaus.