Kätketty liekki

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Teosarvio

Tässä kirjassaan englantilainen viihdekirjailijatar lähtee kehittelemään seikkailua historialliselle maaperälle, Napoleonin sotien aikaiselle Venäjälle, johon häntä lienee osaltaan inspiroinut Leningradin vierailu vuonna 1978. Kirjan sankari on Welmingtonin herttua, upea ja tavoiteltu englantilainen diplomaatti, joka Venäjällä tiedusteluja suorittaessaan joutuu ylhäisen, mutta säädystään suistuneen valloittavan soittajatytön, "Jääprinsessan", pauloihin. Monta on mutkaa matkassa, ennenkuin herttua taluttaa tytön vihkipallille, mutta sitten onkin onni niin auvoinen, että kenen ta-hansa lukijattaren päiväunet kalpenevat. Kaavamaista viihdettä, jonka anti jää perin pieneksi mitä hyvänsä lukijakuntaa ajatellen. – Mahtoivatkohan korkeasäätyiset neidot 1800-luvun alun Venäjällä sanoa isäänsä joksikin, joka suomeksi on "isukki"?