Karu nuoruus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1944

Teosarvio

Aikanaan Ruotsissa jyrkästi eri suuntiin menevä arvosteluja aiheuttanut omaelämäkerrallinen kuvaus, jonka arvo nyttemmin yleisesti tunnustetaan. Siinä kerrotaan armottoman realistisesti, suorastaan kyynilliseltä vaikuttavalla tyylillä, päähenkilöään lainkaan kaunistelematta, tämän todella karusta nuoruudesta muonamiehen poikana, pakkotyölaitoksen hoidokkina, vankina ja työttömänä. Kuvauksen vakuuttava rehellisyys ja tekijän keskitetty, voimakas tyyli tekevät teoksen merkittäväksi. Kirjastoihin ei sitä silti tee mieli laajalti suositella, siksi matala, suorastaan raaka, näköjään kaikkia aatteita vaikka oleva, on siinä kuvattu elämänpiiri. Yhteiskuntaelämän tutkijoille ja kansansivistystyön suunnittelijoille se kylläkin on omiaan antamaan paljon ajatuksen aihetta.

H. K-la.