Kivinen paratiisi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1961

Teosarvio

Viime vuosisadan loppupuolen Islantiin sijoitettu tarina, jonka keskushenkilönä on yksinkertainen talonpoikaisoriginaali. Tämä kasvattaa saaren komeimman hevosen, lahjoittaa sen kuninkaalle, joka tulee saaren kansallisjuhliin, ja saa näin kutsun Kööpenhaminaan, kuninkaisiin. Siellä hän tapaa monia kruunupäitä vieraista maista ja esittelee näille lahjaansa: arkkua, joka avautuu vain manaussanoilla. Tanskan pääkaupungissa hän tapaa myös mormonipiispan, joka houkuttelee hänet valtameren taakse, uskonlahkon maanpäälliseen paratiisiin. Tuon harharetken jälkeen, jonka kuvaus on kenties liiankin lavea, talonpoika palaa Islantiin ja toteaa asioiden joutuneen sillä välin pahan kerran retuperälle. Tämä kaikki on kerrottu riemastuttavan värikkäästi ja omaleimaisesti. Muinaisuus ja lähimenneisyys, vanha ja uusi yhtyvät onnellisesti tässä taidokkaasti tyylitellyssä, perusviritykseltään ajattomassa tarinassa. Se todistaa herkästä ja syvällisestä kansansieluntuntemuksesta ja sen ilmerikkaasta tulkinnasta, joka laukaisee vähän väliä hereän naurun. - Kernaasti kirjastoihin!