Luunyrkin poika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1958

Teosarvio

Laimea ja hatarasti sommiteltu historiallinen kertomus, jonka välityksellä on ollut tarkoitus antaa kuva ritarikasvatuksesta nykyiselle nuorelle polvelle. Ote on kuitenkin niin ylimalkainen, ettei lukijankaan mieleen mitään lopullista vaikutelmaa jää. Aro on osoittanut pystyvänsä paljon parempaankin.