Lyhyiden veitsien yö

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

5/1965

Teosarvio

On myönnettävä, että tekijällä on taito saada kirjaansa jännitystä ja tenhoa. Vanhasta aiheesta, meillä erilaisia mielipiteitä herättäneestä, on saatu aikaan kirja, jonka lukee herpaantumattomalla mielenkiinnolla, niin vakoilua ja "kylmää sotaa" kuin se onkin. Uskaltaisin väittää, että luettuaan kirjan lukija on samassa unohtanut kertomuksen puitteet: länsi- ja itäryhmittymän välisen kulissientakaisen "tuholaistoiminnan", ja mieleen on jäänyt vain kuva lämpimästä rakkaussuhteesta ja jännittävästä tapahtumasarjasta. Tämä siitäkin huolimatta, että kirjassa nimitetään asioita oikeilla nimillä: NATO on NATO, USA on USA jne. Hyvä salapoliisiromaani ei mässäile rikoksella, vaan kuvaa sen taitavaa selvittämistä, samoin katsoisin "hyvän vakoiluromaanin" (jos tällaista nimitystä ollenkaan uskaltaa käyttää) jättävän raa'an todellisuuden ja sen julmuudet mahdollisimman vähälle ja keskittyvän niiden luoman tilanteen loogiseen kehittelyyn. Jännitys valitettavasti kovin usein liittyy rikokseen.