Warday

Yhdysvaltalainen kirjoittajapari sijoittaa ydinsodan jälkeistä kotimaataan kuvaavat raporttinsa vuoteen 1993, jolloin keskusjohdon kannalta tärkeimmät kaupungit tuhonneesta ja laajoja alueita saastuttaneesta ohjushyökkäyksestä on kulunut viisi vuotta. Heidän lähtökohtanaan on kolletiivikuvaus, ja sellaisena Warday toimii mielestäni hyvin - myös runsas dokumenttiaineisto tuntuu ainakin minunkaltaisestani maallikkolukijasta huolelliselta ja vakuuttavalta. En pidä tätä teosta spekulaationa: se ei turruta valheelliseen turvallisuuteen mutta ei liioin käsiä levittelevään pessimismiin. Sävyltään se on pikemminkin karu kuin paisutteleva. Tämäntyyppisen tulevaisuudenfantasian pulmana on tietenkin se, että jomman kumman kahdesta keskeisestä suurvallasta on oltava syypää ensimmäiseen iskuun. Strieber ja Kunetka kuvaavat Yhdysvaltoja tuhoalueena ja joutuvat siksi tekemään Neuvostoliitosta hyökkääjän, mutta kautta kirjan he kuitenkin korostavat perussyynä kilpavarustelua, jossa Yhdysvallat on suunnittelemallaan avaruussatelliitilla saavuttamassa yliotteen ja siksi suorastaan pakottamassa Neuvostoliittoa hyökkäykseen. Kirja huipentuu liennytyksen ja rauhanomaisen rinnakkainelon julistukseen, joka osaltaan todistaa tekijöiden päämäärän vilpittömyydestä.