Hetket ja retket

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1975

Teosarvio

Kertomus elämästäkertojista toistaiseksi vain Ida Maria Saarinen on ennättänyt jo kolmanteen teokseensa, jossa hän jatkaa nuoren Ida Marian elämän taipaleen kuvaamista suunnilleen siitä, mihin esikoiskirja "Nokkosia ja harakankukkia" päättyi. Perin nuoria, köyhiä ja avuttomia ovat Ida Maria ja Lassi yhteen liittymään, omaa asuntoa ei ole eikä vakinaista työtä, turvallisuudesta puhumattakaan. Lassi on monitaitoinen, mutta levoton ja viinaan menevä. Perhe kasvaa, muutto seuraa muuttoa, puute on vakinainen vieras, suvantovaiheet harvinaisia. Tämä kertomus Ida Marian perhe-elämästä päättyy talvisodan syksyyn. Ajan- ja tapainkuvauksena 20- ja 30-lukujen työolosuhteista, asumisesta, työttömyydestä ja työläisperheiden elämänahdingosta tämäkin teos on lukemisen arvoinen. Ihmiskuvissa olisi mielestäni ollut syventämisenkin sijaa, sillä tekijä on hyvä ja tarkkasilmäinen luonnehtija.