Hopeankirkas aika

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1957

Teosarvio

Ester Erhomaalla on jo ennestään nimeä miellyttävänä ja herkkävaistoisena lapsikuvaajana. Tämäkin hänen uusi kertomuksensa elää varsinaisesti aidon lapsikuvan varassa. Tai oikeastaan kaksoiskuvan, jonka muodostavat toisiinsa eroittamattomasti kiintyneet orpo Emppu-poikanen ja hänen Väiski-koiransa. Kirjan paikoin melko mielikuvitukselliset tapahtumat on sijoitettu johonkin kaukaiseen peräpohjolan kylään. Sydämellisesti kerrottu, sävyltään valoisan romanttinen tarina, jota mielellään suosittelee luettavaksi.