Punahongan hehku

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1983

Teosarvio

Heikki Turunen on vakiintuneen aseman saaneista suomalaisista kirjailijoista nykyvaiheessaan puhtaasti kirjoittajana arvaamattomin: tämän Hupeli-sarjan kolmannen osan heikkous on sama kuin toisenkin, kerronnallisten osuuksien aivan uskomaton kangertelu (mallilause: "Leenan evääminen Saarelalta pääsyn olympialaisiin sekin tarkemmin ajatellen huvitti Kyllikkiä jotenkin ... "). Vastapainoksi varsinkin lasten näkökulmasta tapahtumia lähestyessään Turunen kirjoittaa kauniisti, ilmeikkäästi ja yksinkertaisesti kuin joku Hyry konsanaan. Samaten hän on säilyttänyt ihmiskuvaajan kykynsä keskeistä aihettaan, Hupelin raivaajien Viljon ja Kyllikin kitkaisen avioliiton jännitteitä tutkiessaan. Kovin vitkaan hän vain etenee: kolmannessa paksussa romaanissa ollaan vasta 1950-luvun alussa.