Saarelta nousi savua

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1953

Teosarvio

Väinö Riikkilä jatkaa uudessa kirjassaan kotkalaisten pojanvesselien, Pertsan ja Kilun kotoisten vaiheiden kuvaamista. Jonkin verran on havaittavissa aiheiden puutetta, mutta kokonaisuudessaan kirja on silti varsin näppärä suoritys. Erityisenä ansiona voidaan pitää sitäkin, että tekijä on luonut kiinnostavan poikienkirjan sijoittamatta henkilögalleriaan ainoatakaan rikollista.