Ahdistettu maa

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1978

Teosarvio

Kalle lähtee kirjan alussa Korialle. vapaaehtoisena asevelvollisuuttaan suorittamaan. On talvisodan alku ja uusia pioneerialokkaita koulutetaan rintamaa silmällä pitäen. Sarjalle on hyväksi tapahtumien siirtyminen pois Jokijärven jo vähän liian tutuiksi käyneistä maisemista ja samalla myös henkilögallerian uusiutuminen. Kallen omat mietteetkin ovat normaalikieltä, jonka lukeminen on lepoa murresanojen välissä. Kirjailijan oma eeppinen luonteenlaatuko lie vai mikä syynä siihen, että nämä kaksikymmenvuotiaat alokkaat vaikuttavat kovin aikuisilta puheissaan. Pitkät vuorosanat tuntuvat tuonikäisen suussa joskus vierailta. Kuitenkin: tämä osa on mielestäni selvästi mielenkiintoisempi aikaisempia, vaikka siitä luonnollisesti puuttuu Iijoen latvojen omaleimaisuus. Vieraat murteet – lähinnä länsimurteet - eivät tunnu luontuvan, mutta onneksi niitä on vähän. Sotakirjoista yleensä löytyvät originellit saavat edustajansa tässäkin, alokas Vimpari tuntuu puheissaan kovin pitkälle karrikoidulta. - Ne. joilla on omakohtaisia muistoja sotaväestä samoilta ajoilta, löytänevät tästä vertailuaineistoa. Pitkästyä ei tähän ehdi.