Kuulkaa Herran ääntä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1938

Teosarvio

Juutalaissyntyinen kirjailija Clayton Jeeves saa seistessään Jerusalemissa entisen temppelin paikalla jonkinlaisen henkisen loveenlankeamiskohtauksen ja saa silmänräpäyksen kuluessa elää uudestaan ennen elämänsä profeetta Jeremian ankaran elämän ja ajan, joka väkevän mielikuvituksen mahdilla manataan esiin vuosituhanten takaa ja vyörytetään lukijan katseen ohi. ja Jeeves - tekijän äänitorvi - saa kuulla Jerusalemin ensimmäisen hävitetyn temppelin raunioilla isänsä jumalan sanoman: »Että eläisit! Että olisit minun, että minä olisin sinun, siksi sinä olet kärsinyt. Teidän voittonne kasvaa tappiosta tappioon. Että eläisitte! Et ammenna sitä lupausta ehdyksiin.» Tämä romaanin kannattava ajatus on nähtävästi etusijassa osoitettu tekijän omalle vainotulle kansakunnalle, mutta varmaan samalla myös koko nykyajan kamppailevalle ja kärsivälle ihmisyydelle.