Se ei ollut ovi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1983

Teosarvio

Sanat ovat Tiisalalle, nuorelle lääketieteen kandille, kuin puun rungot, joiden välistä valo vyöryää. Esineet, huoneet, maisema, luonto, kaikki ovat häntä liki, kosketeltavina, läsnäolevina havaintojen lähteinä. Hän katselee ympärilleen kiinalaisten ja japanilaisten peilien kautta. Runojen rytmi on tasaisen, vakaan hengityksen rytmiä. Kokoelmaa ei ole jaettu osastoiksi, vaan kokonaisrytmi syntyy eripituisten ja jännitteeltään erilaisten runojen limittämisestä. Tiisala kirjoittaa kirjoittamisen vaikeudesta, pakenevista ja ihmeteltävistä sanoista. Hänen yksilönsä on vailla toisen seuraa, yksilöistä ei muodostu pareja. Alakuloisuus, tyyni ja mietteliäs yksinään viihtyminen sävyttävät jokaista runoa. Ovea tästä ulos ei ole. Tulevaisuus ei ole aktiivisesti pelottavaa, vaan se lähinnä passivoi: Tiisalan ihmistä. Teosta ei käy karsinoiminen, siksi se elää. Turhaan ei TiisalalIe annettu viime vuoden parhaasta esikoisteoksesta J. H. Erkon palkintoa.