Kahdet kasvot

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1941

Teosarvio

Tämä kokoelma mielestäni osoittaa, että tekijällä on erinomaisen suuri halu ja harrastus runojen tekoon. Siksi monen runon on täytynyt syntyä, vaikka välttämätöntä aihetta ei ole sattunut olemaankaan. Tekijällä on myös kyky saada runoistaan poljennollisia ja laulavia, ja ovathan ne muodollisesti muutenkin kunnollisia. Mutta lienee etupäässä loppusointujen hakemisen syy ja toisaalta ylimielisyys runokuvien valinnassa ja koko runonteossa, että monesta runosta on tullut perin avuton. Sellaisia ovat esim. Kauneuden kipu, Salomon laulu, Rakkauden maanpakolainen, Ylpeä riemu. Kokoelmassa on melko hyviäkin runoja, kuten Joka hetki on kaunis, Yö, Polkka, Työstä paluu, Pihamaa.

O: T:n.