Julisteiden liimaaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1962

Teosarvio

Ranskassa ja ranskaksi kirjoittavan nuoren tekijän kolmas suomennettu romaani, joista ensiksi ilmestynyt "Kitara" oli mielestäni paras. Nyt suomennettu on Espanjan sisällissodan taustan tutkiskelua Madridin köyhälistökorttelista käsin. Tekijä oli maansa sisällissodan aikana vasta kolmivuotias, joten koetun kuvaamisesta ei ole kysymys vaan lähinnä siitä, minkälaisia jälkiä tuo traaginen tapahtumasarja on välillisesti jättänyt lapsen sieluun. Castillo haluaa kertoa lukijalleen jotain niistä aavistamattoman synkistä, demonisista syvyyksistä, joita tuollaisissa yhteyksissä puhkeaa ihmismielistä. Vastapuolia kuvatessaan ja tutkiskellessaan tekijä on pyrkinyt tasapuolisuuteen. Tällä luistavasti kirjoitetulla dokumenttiromaanilla on merkitystä inhimillisenä vetoomuksena toisten ymmärtämiseen. Taiteellisesti huomionarvoisesta tuloksesta ei sen sijaan voi puhua.