Nuori isäntä ja hänen naisensa Aila

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Ilmestynyt numerossa

1/1976

Teosarvio

Tekijä kuvaa teoksessaan syrjäisen kylän opettajan elämää, hänen suhdettaan mieheen ja ympäristöön, muihin ihmisiin. Isotalon teksti on epätasaista, eräät ihmiselämän alueet tuntuvat olevan hänelle vaikeita kuvattavia. Toisaalta hänellä on vakava ja rehellinen ote itse asiaan. Jotenkin epäsuhtaisen osan saavat kirjassa sota-ajan tapahtumat: kaikki on ollut tuomittavaa, valistusupseerit ja lotat pahimpia, suojeluskunta on kummitus. Isotalon kuvauksesta puuttuu usein vivahteita, on vain äärialoja. Kieli tuottaa joskus vaikeuksia sekin. Joitakin vyön alle annettuja iskuja apteekkarille, lääkärille jne. ei ole paremmin perusteltu. Ailan ja Heikin suhteessa on kuitenkin elämän makua. Isotalo tarkkailee henkilöittensä silmin ympäristöä ja näkee kaikenlaista, tuoreestikin.