Elomulta ja asfaltti

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1953

Teosarvio

Romaanin pessimistissävyisenä johtoaiheena on kaupunkilaistuvan ja teollistuvan yhteiskunnan kaikkinielevä kurimus, johon aito, yksinkertainen ja luonnollinen maalaiselämä on hukkumassa, - asfaltti, joka väistämättä on peittävä elomullan. Asetelma on liiankin mustavalkea maalaiselämän hyväksi, joten hetkittäin tendenssi voittaa taiteellisuuden. Kojo on kuitenkin kertojana melkein ennallaan, ja vetoomus maaseudun koskemattomuuden puolesta niin totinen, että romaania empimättä suosittelee pieniinkin kirjastoihin, varsinkin maaseudulla.