Lauran vasat

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

12/1970

Teosarvio

Rissanen, Veikko: Lauran vasat.

Aivan Helsingin liepeillä, itse asiassa yhäti Helsingin alueella, eleli naarashirvi, jonka elämää ryhtyi seurailemaan Veikko Rissanen. Hirvi ei poistunut turvalliselta alueeltaan, synnyttipä kaksoisvasat, ja yhä uudelleen Rissanen palasi sen jäljille kameroineen. Tuttavuutta kesti jopa niin, että toinenkin vasapari ehti syntyä. Tästä kaikesta on syntynyt varsin mukava ja tietysti poikkeuksellinen kirja, jossa kerrotaan monenlaisista pikku sattumuksista. Parhaillaan kerronta on pysytellessään lähellä näitä luonnon asioita, niistä etääntyessään se voi saada vähän naiivejakin piirteitä. Mutta yleisvaikutelma on toki miellyttävä.