Bostonin naiset

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

2/1987

Teosarvio

Amerikkalaisen Henry Jamesin (1843-1916) kirjallinen maine pohjautuu hänen voimakkaille naiskuvilleen. Sata vuotta sitten ilmestynyt laaja romaani perustuu paikoin pitkäpiimäisen kertojan pikkupiirteisen selittelevälle, etäisen paisuttelevalle luonnekuvaukselle. Tätä voisi pitää tunteiden vivisektiona: niin kertoja kuin lukijakin seuraavat ulkoapäin, kuinka jokainen hermorata avataan ja leikellään osiinsa. Verta ei valu, toimitus ei ole koskenut. Kolmiodraaman kärkinä ovat yläluokkainen, varakas ja itsenäinen naisasianainen Olive Chancellor, nuori, ominta itseään etsivä inspiraatiopuhuja Verena Tarrant ja Oliven sukulainen, syvästä etelästä tullut peruskonservatiivi, pesunkestävä sovinisti Basil Ransom. Naisten väliseen sisaruuteen liittyy tiedostamaton seksuaalinen vivahde. Basil haluaa pelastaa Verenan pelkästään itselleen: nainen elää vain miestään varten. Ajankohtaisuuden vaatimuksesta on tingittävä tätä lukiessaan.