Kouransilmässä tyhjää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1972

Teosarvio

V. A. Lesosen esikoinen antaa terävän tilannekuvauksen varsinais-suomalaisesta siirtotyömaasta, jonne pohjoisen miehiä tuodaan tekemään caterpillareiden töitä hitaasti ja hankalasti. Parakkiolot muistuttavat armeijaa tai vankilaa, eikä yhteisyyden kokemus pääse syntymään. Tilapäisyys estää solidaarisuuden, ja juuri tähän oivallukseen siirtotyömaajärjestelmä tuntuu paljolti perustuvankin. Vieraantuneisuuden ja nöyryytyksen kuvaajana Lesonen on parhaimmillaan, mutta työttömyyden syihin sen enempää kuin yleensä yhteiskunnallisiin tai poliittisiin näkökohtiin Lesonen ei puutu. ja siksi kirja kaikkineen jää aika kapeaksi.
Sitä paitsi olen kait jo niin tottunut raporttien suoraan puheeseen, että Lesosen esikoisteokselleen antama hahmo tuntuu hiukan keinotekoisen kirjalliselta. Tämä koskee ennen kaikkea joidenkin rakkauskohtausten kumman kireätä mahtipontisuutta, mutta on siitä merkkejä muuallakin.