Jenny Ewing

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1984

Teosarvio

Rutto, tubi ja syöpä ovat kiihottaneet kirjailijoita eläytymään sairauksien kauheuksiin. Tällä vuosisadalla nämä muotisairaudet tuntuvat muuttuvan tuhkatiheään. Syöpä voi liippaista likeltä, mutta ydinkatastrofi koskettaa jokaista, siltä ei välty yksikään, joten totaalisuudella pelottelulle on rajattomat mahdollisuudet. Tätä ruokkii vielä kansainvälinen sotilaspoliittinen tilanne. Monille kielille käännetty Jennyn päiväkirja kertoo yksinkertaistettuun eläytymiseen pohjautuen pienen ja traagisen tarinan ydinperheestä yksityisessä kalliosuojassa ydinsodan aikana. Elämä on tylsää ja virikkeetöntä: videoillekaan ei ole talletettu muuta kuin pari osaa Dallasia. Kirjallisuudessakin taitavat päämäärät pyhittää keinot, vaikka toisaalta, jos joku kirjan luettuaan alkaa ajatella ja toimia, kirja lienee saavuttanut tarkoituksensa. Tällaisena Jennyn päiväkirja on nähtävä.