Kahdeksan miestä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1974

Teosarvio

Richard Wright kuoli 52-vuotiaana 1960, ja vuotta myöhemmin hänen novelleistaan koottiin valikoima "Kahdeksan miestä", joka nyt on saatu suomeksi kirjailijan keskeisten romaanien täydennykseksi. Parinkymmenen vuoden aikana kirjoitetuista novelleista on syntynyt yllättävän kiinteä kokonaisuus, jonka jaksot kukin osaltaan eri näkökulmista ja eri tavoin sävytettyinä valaisevat mustien asemaa valkoisten yhteiskunnassa. Wrightin romaanien perusteella tutuimpia ovat jonkin "Mies joka eli maan alla" -novellin tummat juonteet, mutta valikoimassa on myös terävän satiirisia tarinoita valkoisten arvomaailman kummajaisista. Vaikka nuo valkoisten maailman arvot perustuvatkin ennakkoluuloihin ja tietämättömyyteen, niiden edustajilla kuitenkin on valta. Wright hahmottaa yhtä merkityksellisesti sekä yksityistä että yleistä, hänen novelliensa psykologiset jännitteet avaavat samalla näkymää yhteiskuntaan.