Kohennuskeppi

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

9/1971

Teosarvio

Sahimaa, Jaakko: Kohennuskeppi.

Jaakko Sahimaalla on jo useita teoksia takanaan, viimeksi romaani Sirpit ristissä. Kirjailija halunnee ennen kaikkea levittää evankeliumia kirjojensa välityksellä ja tehdä tämän viihdyttävässä muodossa. Kovin korkeita taiteellisia päämääriä hänellä ei liene. Hänen kirjoillaan näyttää olevan kysyntää. Nyt esillä olevassa kirjassa kerrotaan maalaiskylästä, jonne saapuu eläkeiässä oleva helluntailainen maallikkosaarnaaja kohentamaan nukkavaa seurakuntaa. Kirjailija, kuten kirjan saarnamieskin, on leppoisa ja sovinnollinen. Kylän asioita tarkastellaan näin ollen huumori silmäkulmassa. Samalla annetaan opetusta uskon asioissa. Kun monet kokevat herätyksen ja monet löytävät elämäntoverin, niin kirja loppuu onnellisesti ja lukijallakin on hyvä mieli.