Maattoman miehen talvisota

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Teosarvio

Romaanin alkutapahtumat on sijoitettu Raahen ja Oulun seuduille, mistä nuori päähenkilö syksyllä 1939 lähtee asevelvollisuuttaan suorittamaan ja joutuu saman tien talvisotaan. Isotalon sankari ei lähde puolustamaan 'kotia, uskontoa ja isänmaata', hänen maailmassaan ei näitä arvoja ole. Hän vain lähtee, hämmentyneenä ja melkein tahdottomana sinne minne viedään, ampuu kun käsketään, ei ymmärrä minkä vuoksi soditaan mutta ymmärtää kyllä pelätä. Sotaan sotkeutuneena, tietämättä muusta kuin siitä, mitä omassa ympäristössä tapahtuu, nähden tovereiden kuolevan ja lopulta itsekin haavoittuen poika selviää sodan hullunmyllystä. Romaani pohjautuu kirjailijan omiin sotakokemuksiin.