Sarkhan

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1967

Teosarvio

Tekijöiden asiantuntemusta ei voi epäillä, he liikkuvat tutulla maaperällä kuvatessaan Kaakkois-Aasian mielikuvitusvaltion Sarkhanin tapahtumia. Kuitenkin on kirjan alku tietyssä mielessä mielenkiinnoton: siinä tapahtuu vähän, vallankaappauksen suunnitteluhan ei ole näkyvimpiä prosesseja. Taitavalla toiminnallaan saavat vallan siirtoa suunnittelevat piirit amerikkalaiset toimimaan haluamallaan tavalla. Jännitys ja toiminta tiivistyvät loppua kohden, väkivaltainen petos onnistuu, ja taas siirtyy yksi aasialainen valtio valtaryhmältä toiselle. Amerikan asiasta vastuunalaiset piirit, korkeimpia virkamiehiä myöten, kuvataan jääräpäisiksi ja uskomattoman tyhmiksi, mikä takaa juonen onnistumisen. Aasialaista ihmistä teos valottaa suhteellisen pintapuolisesti eikä voi välttyä vaikutelmalta, että koko kirjakin
on vakavasta aiheestaan huolimatta kevyehkö. Kaikki lienee kuitenkin mahdollista, tällainen saattaa onnistua, kun todellinen asiantuntemus syrjäytetään politiikan tekijäin hyväksi.