Kiinnitys menneeseen

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1968

Teosarvio

Kalervo edustaa perinteellistä kertojatyyppiä luotettavimmillaan. "Kiinnitys menneeseen" lienee hänen pääteoksensa. Kehittymistä, hidasta ja varmaa, mm. romaanista "Pyörille rakennettu" on havaittavissa. Teos ajoittuu jatkosodan vaiheille, kirjasta kasvaa uskottava kehityskertomus, jossa perinne ja nykyisyys käyvät hiljaista mutta määrätietoista taistelua keskenään. Kirjan päähenkilön Pentti Takamaan kiinnitys menneeseen ei kirjan loppupuolella ole enää kovinkaan kiinteä, mutta hän pysyy silti perinteelle uskollisena, vaikka seisookin tukevahkosti omilla jaloillaan. Kalervon lukuromaanilla on paljon ansioita: kuvaus on tarkkaa ja etenevää, miljöö kuvaus aidon tuntuista ja henkilöt eläviä. Miellyttävää luettavaa.