Erämaan urkuri

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

8/1956

Teosarvio

Näiden ylen määrin romantisoitujen kertomusten aiheet ovat Lapista ja niiden taso sellainen, että kustantajan velvollisuutena olisi ollut palauttaa ne tekijänsä pöytälaatikkoon kasvamaan. Aivan lahjaton kirjailija ei ole, mutta pitkä taival hänellä on vielä edessään, mikäli mielii jotain kestävää saada aikaan. Kirjastojen hyllyille tällä kokoelmalla ei ole asiaa.