Miehet ilman isänmaata

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1969

Teosarvio

Viime syksynä kysyttiin 12 kustantajan edustajalta Ruotsissa, minkä kirjan he syystuotannosta itse valitsisivat. Heistä kahdeksan nimesi Enquistin teoksen. Sen jälkeen kirja on saanut osapuilleen kaikki keskeiset kirjallisuuspalkinnot, mitä Ruotsissa ja yhteisesti Pohjoismaissa jaetaan, mutta eipä syyttä. Aiheena on 146 internoidun balttisotilaan luovutus Ruotsista Neuvostoliittoon tammikuussa V. 1946, luovuttamiseen johtaneet toimenpiteet poliitikkojen taholla, julkisen sanan ja kirkon reaktiot, erilaisten järjestöjen ja yksityisten vetoomukset leiriläisten puolesta, leiriläisten oma epätoivo, nälkälakot ja itsemurhat, pakkolähtö sekä jälkivaiheet. Enquist (s. 1934) on perustanut kirjansa n. 200 haastatteluun Ruotsissa, Tanskassa, Englannissa ja Latviassa, joten tutkimuksessa on mahdollisimman autenttinen ja rehellinen leima, enkä juuri usko, että se voisi olla satuttamatta lukijaa, siksi vavahduttavista asioista ja kohtaloista on kysymys.