Flashmanin seikkailut

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1 / 1970

Teosarvio

Fraser, George MacDonald: Flashmanin seikkailut. Ensimmäinen - vuodet 1839-1842 käsittävä - paketti Flashmanin papereita.

Jo romaanissa "Tom Brownin kouluvuodet" esiintyneen pelkurin ja hännystelijän Harry Flashmanin muistiinpanojen väitetään löytyneen eräästä huutokaupasta. Tässä ensimmäisessä osassa kerrotaan myöhemmin kansallissankariksi nousseen Flashmanin alkuvaiheista aina koulusta potkimisesta ensimmäiseen menestykseen vaiherikkaalla uralla. Ainakin Flashman tuntuu olleen rehellinen: hän käyttää kaikkia keinoja päästäkseen eteenpäin tai vähemmällä, itkee, mielistelee, hännystelee, rukoilee. Samalla kuva on ratkiriemukas, ja edelleen melkoisen pisteliäs satiiri viktoriaanisesta urhosta ja hänen yhteiskuntansa elämänmenosta.