Enkelten kiusaaja

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1932

Teosarvio

Riku Sarkolan kirjailijatointa on edelleen vaikea ottaa vakavalta kannalta, vaikka hän käsitteleekin varsin vakavia aiheita. Tässä teoksessa nuori tyttö melkein huomaamattaan joutuu naimisiin erään papin kanssa, karkaa hänen luotaan, rakastuu sanomalehtimieheen ja saa lapsen. Lapsen isä, ennen mainittu sanomalehtimies, tulee juoppohulluksi ja tapaa parannuttuaan tämän naisen ja lapsensa, jota kohtausta näyttää seuraavan n.s. onnellinen loppu. Henkilöt toimivat ja ajattelevat kuin unessa. Tekijä pyrkii sinne tänne pistämään teennäisiä yllättäviä vertauksiaan ja tyylikeikahduksiaan, jotka paremmin sopisivat johonkin pilaan kuin tällaiseen yhteyteen. – Teosta ei kannata yleisemmin hankkia kirjastoihin.