Stalingradin uhrit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7&8/1978

Teosarvio

Mistä johtuneekin, suomennosten paranemisesta vaiko muusta, Konsalikin teksti ei enää tunnu yhtä koomillisen keinotekoiselta kuin hänen ensimmäisissä teoksissaan. Tiettyä teatterinomaisuutta toki vieläkin on, eikä sota ole sitä, mitä se todella on ollut, huolimatta yrityksistä kuvata sen todellisuutta. Konsalikilla on kuitenkin sotakirjoissaan suhteellisen epätavalliset intressit: hän pyrkii kuvaamaan ihmisiä, yksilöitä jopa. Hänen keinonsa luoda henkilöitä saavat kuitenkin aikaan tavanomaisesta poikkeavia, jollakin tavalla eriskummallisia sotilaita, mistä sitten johtuu teoksen irtoaminen todellisuudesta. Tekijällä on taipumus tuoda mukaan häivähdys absurdia, mikä auttaa lukijaa näkemään kerronnan muunakin kuin pelkkänä sodan kuvauksena. Stalingradin tragiikkaan ei kirja kuitenkaan lisää mitään, jota ei olisi jo aikaisemmin sanottu.