Tillander, Asta

Synnyinaika

Synnyinpaikka

Opiskelupaikkakunta tai -paikkakunnat

Asuinpaikkakunta tai -paikkakunnat

Koulutus tai tutkinto

Tekijän käyttämä kieli

Kansallisuus

Maakunta-alue

Kirjailijan omat sanat

Koko menneisyys on yhä olemassa.

Elämäkertatietoa

Minut sai ryhtymään kirjailijaksi halu tutustua eri kulttuureihin perusteellisesti, matkustaa. Eräänä kirkkaana maaliskuun päivänä keksin: Minähän kirjoitan kirjan Anna-Liisa Mattssonista, Etiopian keisariperheen ja anoppini ystävästä. Sitä varten matkustin Afrikkaan. Siellä minulle avautui aivan erilainen maailma, josta aloin kertoa muille. Näin sai alkunsa Näkymättömän lähettiläs, joka ilmestyi syksyllä 1996. Esikoiskirjastani otettiin kolme painosta, ja siitä tehtiin kuukauden kirja. Siitä syntyi lukuisia lehtijuttuja. Seuraavaksi kustantaja pyysi minua kirjoittamaan Annikki Raatikaisesta, joka perusti lastenkoteja, kouluja ja sairaalan Bangladeshiin. Luotu taivasta varten ilmestyi syksyllä 2001. Kolmas kirjani kertoo Etelä-Intiassa toimineesta Aune Hynystä, jonka työtoverit ja ystävät pyysivät minua kirjoittamaan kirjan. Ammagaru ilmestyi Otavan julkaisemana syksyllä 2004.

Tällä haavaa lempikirjani on Lars Sundin ”Onnellinen pieni saari”, mielisäveltäjäni Toivo Kuula. Suomalaisen Klaus Härön elokuvista olen pitänyt.

Vaikka olen hapuileva epäilijä, ovat luottamus ja usko voimavarojani.

Ehdokkuudet palkinnonsaajaksi:
Vuoden kristillinen kirja, 1996.

Myönnetyt palkinnot:
Pohjanmaan kulttuurirahaston tunnustuspalkinto, 2005
Otavan stipendi, 2004.

Harrastukset:
puutarhanhoito ja sukututkimus

Kirjailijan tuotantoon liittyvää lisätietoa

Aloitin kirjoittamistyöni 1980-luvulla aikakauslehtien kolumnistina, minkä työn lopetin ryhtyessäni kirjoittamaan elämäkertoja. Kolme kirjaani kirjoitin äidinkielenopettajan työn ohessa.