Ikkunat etelään päin

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1963

Teosarvio

Alli Walli kertoo uudessa romaanissaan virkanaisesta, joka jäätyään lapsettomaksi leskeksi nelikymmenvuotiaana aloittaa uuden, sekä ulkonaisesti että sisäisesti aikaisempaa rikkaamman elämänvaiheen. Uusi mies ja tämän lapset sekä sitten raskaat sotavuodet tuovat päähenkilön elämän seuraaviin vuosikymmeniin tärkeimmän sisällön, ja hän kypsyy kohti rikasta ja jatkuvaa tyydytystä tuottavaa vanhuusikää. Taiteellisessa mielessä Wallin romaani ei ole mikään merkillinen saavutus, mutta sen asiallinen koruttomuus ja elämänmyönteisyys ovat miellyttäviä piirteitä.