Nainen ei lannistu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

4/1988

Teosarvio

Weldonin uunituoreena suomennetun romaanin jälkitilana tuli mieleen, että kirjailija suoltaa nyt tuotantoa niin solkenaan, ettei muoto enää ennätä oikein kirkastua romaaniksi. Ovela temppu tosin valita teoksen naisten kohtalotarinoiden kertojaksi psykiatrin hoivissa oleva kolmen lapsen yksinhuoltajaäiti, sillä sehän selittää luontevasti ajatusten syöksähtelyn tapahtumasta toiseen ja kerronnan kiihtyneen äänilajin naisen syytöstulvan kohdistuessa miesten rakentamaan yhteiskuntaan, jossa kotirouvan turvallisuuteen tuuditeltu ja ammattitaidoton naisparka survotaan luopumaan kaikesta, mitä hän on omakseen olettanut ja mihin hänet on kasvatettu uskomaan. Silti teos muistuttaa enemmänkin musertavaan sosiologiseen haastattelumateriaaliin perustuvaa syytekoostetta kuin valmiiksi kirkastettua romaania. Älykäs ja riemastuttavasti perhe-elämän tavanomaisuuksia rienaava herja on tummunut tässä kohdittain lähes raivon asteelle, joka ei välttämättä terveesti pure, vaikka syytökset osin tosiksi tunnustaisikin.