Kulkujätkä ja Punapää

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1986

Teosarvio

Kustantaja kertoo etutaitteessa Taisto Harran kirjoittaneen aiemminkin. Kahden dekkarin jälkeen tämä romaani (alaotsikon mukaan) on varsin harrastelijamainen näyte Harran taidoista. Muutaman miehen porukka pääsee joskus sotien jälkeen Seilin saarelle myrskynkaatoja korjaamaan. Saarella on parisataa vuotta aiemmin ollut spitaalisairaala, nyt siellä on naismielisairaala. Kulkujätkä Kauko Järvi kiinnittää jo menomatkalla huomionsa punatukkaiseen naiseen, joka haaveilee pääsevänsä pois yksitoikkoisesta työstään ja saaren ahdistavasta ilmapiiristä. Miesporukka ryyppää, tappelee, suunnittelee murhapolttoja, Kauko jopa salakuljetetun keinosokerin varastamista. Työtä tehdään, syödään, nukutaan, annetaan päivän mennä kerrallaan. Kyllähän tällaista lukisi, jos lukemisesta jäisi jotain yli, jotain läpielettävää, mietittävää, pohdittavaa. Silloin rupeaa miettimään kirjoittajan sanottavaa, jos se jää tyhjäksi itsestäänselvyydeksi 'Tällaistakin elämä on', lukeminen muuttuu pakkopullan mutustelemiseksi.