Troijan porteilla

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

6/1983

Teosarvio

Tässä kolmannessa runoteoksessaan Jukka Vieno osoittaa edelleen olevansa taitava verbaalikko ja omaavansa vahvaa rakennetajua. Osin mytologiaankin sijoitettuna runojen tematiikka toistaa Vienon maailmankuvaa, jossa elämän raadollisuus näyttää pysyvän muuttumattomana aikakaudesta riippumatta. Aivan edellisten kokoelmien tavoin nämä runot eivät kuitenkaan sykähdytä; jotain puuttuu siitä latauksesta ja nuoruuden vimmasta, joka dramatisointeineenkin tuntui syvemmältä, puhuttelevammalta. Kreikkalaisen mytologian hyödyntäminen on kenties Vienollekin ollut 'turhan suuri haaste; joka tapauksessa toteutus on jäänyt kulissinomaiseksi ja pinnalliseksi. Paremmin kohdalleen tuntuvat sittenkin osuvan kokoelman muut runot, joissa liikutaan kotoisemmalla maaperällä.

Arja Kanerva