Syyskesä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

10/1960

Teosarvio

Kertomuksen tapahtumapaikkana on tekijän aikaisemmista romaaneista tutuksi tullut eteläsuomalainen kauppala. Päähenkilönä on sieltä pääkaupunkiin siirtynyt keskinkertainen naiskirjailija, joka pitkästä aikaa lähtee tervehtimään yleistä saunaa pitävä» isäänsä ja apulaisnimismiehen kanssa naimisissa olevaa sisartaan. Aikoinaan katkennut rakkaussuhde sisaren mieheen on jälleen solmiutumassa, mutta syyskesä jää lyhyeksi, kumpikin painuu omalle taholleen jatkamaan elämäänsä jo totuttuun tapaan. -- Romaanissa ovat monet yksityiskohdat sattuvat ja mieleenpainuvatkin, mutta kokonaisuus jää jossakin määrin laimeaksi, kirja ei tunnu yltävän Eeva Joenpellon parhaiden tasolle.