Ensimmäinen yö

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7-8/1988

Teosarvio

Ensimmäisen yön kirjoittaja on 34-vuotias toimittaja Leena-Maija Simolin. Romaanin päähenkilö on keski-ikää lähestyvä Kirsi Vaheri, neljän lapsen äiti. Kirsi tapaa uudelleen nuoruudenaikaisen rakastettunsa Laurin, joka on eroamassa vaimostaan. Lauri yrittää torjua Kirsin; tämä ripustautuu itsepintaisesti mieheen, jonka on aikanaan jättänyt. Eroottisen leimahduksen jälkeen Kirsi on valmis palaamaan aviomiehensä luokse, Lauri jää jälleen yksin. Lehti on kääntynyt. Aikaisemmin se jota itsekkäästi käytettiin ja sitten hylättiin, oli nainen, nyt hän on mies. Tyylikkäästi kirjoitettu mutta aika tavalla viihteellinen ja sävyiltään turhan muodikas romaani. Silti ei lainkaan huono esikoisromaaniksi.