Käärmesolmu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1936

Teosarvio

Vanhan rikkaan saiturin kertomus elämästään, vihastaan perhettään kohtaan ja päiviensä lopulla tapahtuvasta kääntymyksestään, joka ulkonaisesti merkitsee luopumusta yrityksestä riistää lapsilta heidän isänperintönsä ja sisäisesti mielen tyyntymisenä ja katkeruuden sulamisena. Kuvaukseen sisältyy tavattoman väkevää elämää, se henkii kiihkoa ja jännitystä. Vanhuuden kuva piirtyy esiin voimakkaana ja yksipuolisena raivokkuudessaan traagillisena, melkeinpä miellyttävänä, siksi vaivaisen mitättömiä ovat useimmat henkilöt hänen ympärillään. Aitoranskalainen nykyajanromaani, katolisen Mauriacin tuotannon ensimmäisenä suomennosnäytteenä tervetullut ja huomionarvoinen.