Jamit

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1/1964

Teosarvio

Mielenkiintoinen kokeilu. Tuntuu vain tässä, niin kuin nuorten kirjallisissa aikaansaannoksissa nykyään niin monasti tuo kaiken tietävä ja armosta muille kertova minä. kovin selvästi. Kyllähän nuo tuollaiset sopimattomat laulunpätkät ja vaikkapa koko kokonaisuuskin osattiin jo runsaasti kaksikymmentä vuotta sitten, mutta silloin sotasensuuri kielsi niiden levittämisen kirjeitsekin. Nyt eletään vapaampia aikoja ja vanhan "rantasinfonian" heikentyneen säkeen voi painaa kirjaan. Leikki sikseen, jazzin osuus kirjassa on kiinnostava, sillä alalla tekijä tuntuu olevan omillaan. Ehkäpä perästä kuuluu parempaa.