Matkarumpu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

3/1986

Teosarvio

L' Amour on tässä luomassa uutta sarjaa ja uutta sankaria lännen aikoja varhaisemman historian syövereihin, 1100-luvun Eurooppaan. Nuori Mathurin on kuulun merirosvon poika, joka tekee retken Ranskan, Espanjan ja Afrikan rannikoilta Persiaan pelastaakseen isänsä vankeudesta ja eunukin kovalta kohtaloita. Mathurin on eräänlainen seikkailun monitoimimies (naispuolinen vastine lähinnä Golonin Angelica), jonka miekka tavoittaa vihollisen samalla kun katse jo tähyilee seuraavaa ahdingosta pelastettavaa neitoa. L' Amourin lännensankarien tavoin on Mathurinkin aika puhdasmielinen; se ei tietenkään estä päitä putoamasta ja verta vuotamasta joka käänteessä. Jotenkin tulevat vanhat Erroll Flynn-elokuvat mieleen. Loppusanoissaan tekijä kertoo innostuksestaan kuvaamansa ajan historiaan; en jaksa tätä historiantutkintaa kuitenkaan peräti korkealle arvostaa.