Pisara myrkkyä

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

7/1959

Teosarvio

Tuntuu jollakin tavoin hullunkuriselta esitellä jokin salapoliisiromaani hauskaksi, jännittäväksi ja jopa herttaisen liikuttavaksikin, mutta tekijä - uusu tuttavuus - juoksuttaa todella juonta milloin orastavan romantiikan, milloin nousevan jännityksen, milloin taas suoranaisten crazy-komiikan teitä vallan taitavasti ja mukaansa temmaten. Vanheneva mies rakastuu nuoreen vaimoonsa, jonka kanssa on solminut järkiavioliiton pelastaakseen tytön nääntymästä. Miehen sisar, joka uskoo olevansa aina oikeassa, uskottelee aviopuolisoille kummallekin erikseen, ettei avioliitto voi onnistua, ja lopulta mies on siinä tilanteessa, että varastaa ystävänsä laboratoriosta pisaran myrkkyä poistuakseen vaimonsa onnen tieltä. Salaattikastikepulloon pantu myrkky joutuu kuitenkin kadoksiin, ja jännitys kiihtyy etsiskelyjä suoritettaessa huipentuakseen hulluttelevaan laukaisutilanteeseen. En lainkaan vastusta tämän kirjan kirjastoon pääsyä, koska se mielestäni on aivan laatuunkäypää viihdettä.