Myrskyvaroitus

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

11/1977

Teosarvio

Se joka on kiinnostunut purjehduksesta ja vanhoista uljaista purjelaivoista, löytänee tästä sotakirjasta jotain - alamärssypurjeita, mesaanimastoja ja kapyysejä ainakin; muut eivät ymmärrä näistäkään mitään. Koko aikaa ei tässä kirjassa onneksi ammuta, mutta ei sekään teosta pelasta. Päällimmäiseksi kirjasta jää mieleen onneton yritys vakuuttaa, että saksalaisetkin ovat ihmisiä ja että eräät heistä olivat sitä jo toisen maailmansodan aikana. Uskotaan nyt sitten, jotta Higgins ei tuntisi itseään ihan turhautuneeksi.