Kotiinapaluu

Aikalaisarvio
Arvosteleva Kirjaluettelo oli Kouluhallituksen vuosina 1922–88 (vuosina 1908–21 alan järjestöjen) julkaisema lehti, joka sisälsi kirjastojen kirjanvalinnan tueksi tarkoitettuja lyhyitä arvosteluja uusista suomenkielisistä kirjoista. Sitä jaettiin Kirjastolehden liitteenä.

Teoksen kuvailutiedot

Ilmestynyt numerossa

1944

Teosarvio

"Aselevon vuonna 1918" sodasta palaava nuori mies sairastuu ja jää makaamaan tätinsä johtamaan vanhojen naisten kotiin. Täällä hän 12 peräkkäisenä yönä kuumehouruissaan näkee 12 papillisen esi-isänsä elämästä katkelman. Tekijä saa näin esitetyksi Saksan hengellisen elämän eri ajanjaksoja ja elävöittää ihmeteltävällä taidolla niiden hengen. Mutta nämä 12 kertomusta kuvaavat myös yksityisiä inhimillisiä kohtaloita, usein järkyttäviä, toisinaan verrattoman huumorin kultaamia, uskonpuhdistuksen omantunnonratkaisuista siihen aikaan jolloin pappeus ei enää ole velvoittavaa toisten tukemista, vaan mukava yhteiskunnallinen arvoasema. Tekijän taiteellinen ja älyllinen luomisvoima om tässä kirjassa yhtä vaikuttava kuin hänen seilunerittelynsä on syvää ja myötäelävää.